Blogi

Sykkivien sydänten päivä

Sykkivien sydänten päivä 21.8.2024

Tällä päivämäärällä tasan kaksi vuotta sitten sain itselleni diagnoosin ja loppuelämän seuralaisen, sepelvaltimotaudin. Se tuli niin yllättäen ja odottamatta, etten osannut varautua sellaiseen mitenkään. Olin edellisenä iltana saanut sydäninfarktin. Minulla oli vasemmanpuoleinen valtimo 99 % tukkeutunut. Sen yön aikana minulle tehtiin pallolaajennus. Ja siitä se sitten alkoi, uuden elämän ensimmäinen päivä. Yhdessä yössä muutuin sydänpotilaaksi.

Olen ollut onnekas monella lailla. Kaikki meni hyvin, toimenpide ja siitä toipuminen. Siitä huolimatta se on ollut pysäyttävä tapahtuma omassa elämässä ja tietysti myös läheisteni elämässä. Vuosipäivä pysäyttää miettimään ja ajattelemaan näitä asioita. Hyvällä tavalla vetää hiljaiseksi ja mietteliääksi. Ei sillä, ettenkö muuten muistaisi. Toki muistan tapahtuneen joka ikinen päivä. Mutta en sillä tavoin, että se olisi
muuttumattomana elämäni edessä tai estäisi minua toteuttamasta omia haaveita, toiveita tai unelmia. Silti vuosipäivä on jotenkin erityinen, nostaa paljon tunteita pintaan. Ja vaikka hieman vierastan sanaa kiitollisuus (ehkä käytön ylikulutuksen vuoksi), niin silti se on juuri se sana, jota nyt koen, kiitollisuutta.

Tänään minä ja mun sydän on juhlittu ihanan arkisesti, kotona töitä tehden. Töiden lisäksi me on ehditty mun sydämen kanssa juhlia monella muullakin tavalla. Toin sydämeni kuntoportaisiin. Tehtiin puolen tunnin sykettä nostattava treeni, annettiin hien valua ja nautittiin siitä tunteesta. Me on käyty myös metsässä kävelyllä ja syöty omasta pihasta poimittuja viinirypäleitä ja omenoita. Arkisia, pieniä asioita. Nopeasti katsottuna melko mitättömiä juttuja. Tarkemmin ajateltuna, niin kait ne ovat juuri niitä arjen pieniä helmihetkiä, minkä takia elämä onkin juuri niin pirun arvokasta.

Olkoon tämä ylistykseni arjelle, jota välillä liiaksi parjataan. Arkihan on kuitenkin se elämää kannatteleva perustus, jota ilman ei olisi yhtään mitään, ei edes juhlahetkiä! Sitä paitsi, silloin kun arkiset hommat alkavat tympiä, niin pysähdy ja onnittele itseäsi. Eikö asiat isossa kuvassa olekin aika hyvin, kun on energiaa pohtia likaisten sukkien väärää sijoituspaikkaa tai lattialle kerääntyneitä vaatekasoja.

Sydänhyvinvoinnista inspiroituneena päätin viettää sydänterveyden syyskuun ja julkaista kuukauden jokaisella viikolla yhden sydämen hyvinvointiin liittyvän juttusarjan. Jää ihmeessä kuulolle. Juttusarjassa käsittelen työikäisten sydänterveyttä niin tutkitun tiedon ja kokemusten kautta. Aiheina esille nousevat ainakin sydänystävällinen työelämä sekä liikuttavan hyvää tekevä liikunta.

Sydämellisen hyvää viikkoa ja juuri tätä päivää kaikille. Nauttikaa elämästänne, löytäkää arjesta helmihetkiä ja pitäkää sydämestänne hyvää huolta❤️